Blogini tarkoitus on päästää päänsisäisiä höyryjä sekä pakottaa itseni tarkastelemaan vittumaisiakin asioita positiivisemmasta näkökulmasta. Toimii myös ajankuluna ja omituisen huumorin purkukanavana. Näen itsessäni liiankin usein negatiivisen ajattelun kierteen, mitä ruokkii melkoisen hyvin kehitelty itseinho.

Olen lapsosesta asti sairastanut pakko-oireista häiriötä ja depressiota, psykoottisin oirein(eli hullu). Olen aiiiivan älyttömästi tehnyt työtä psyykkisen hyvinvointini eteen (kai se terapeuttikin jotain teki), jotta olen päässyt viettämään tätä autuasta "normaalia" elämää, nykyään jopa ilman lääkitystä. Eli tapaan kavereita, käyn töissä, ryyppään, ryyppään kavereiden kanssa, tapaan kavereita töissä, ryyppään töissä... eiku hö, ei sitä sittenkään.

Lataan itseäni mm. musiikilla ja liikunnalla, mutta haluaisin kehittyä toki vielä enemmän, voida vielä paremmin. Pakko-ajatuksia ei ole ollut kuin tosi harvoin ja alakuloisuutta pidän silloin tällöin elämään kuuluvana. Silti pelkään, että jos en jatkuvasti tee työtä, ovella kolkuttaa hullun naisen tulevaisuus (tv-lupatarkastajan liittolaisena). Joskus vaan en jaksa nähdä ihmisiä ja kuulla hälinää (Helsinki olikin hyvä valinta asuinpaikaksi), kaikkialla on niin helvetisti liikaa ärsykkeitä etten jaksa/pysty suodattamaan sitä informaatiomäärää. Eli pähkinänkuoressa... vituttaa ajoittain.

Siispä pakotan itseni ällöttävän positiiviseen ajatteluun. Toki se on suhteellista, depression kokeneena kontrastia löytyypi. Pusi pusi, lässyn lässyn (aarrggh)!